Kun lukee useita sivuja kiusatusta pienestä pojasta kristillisessä koulussa, on vaikea kuvitella miten jostain sellaisesta on tullut se pelottava ja erikoinen hahmo minkä jokainen nykyään tuntee. Tarinan edetessä kapinointiin, huumeisiin ja ensimmäisiin bändin jäseniin tutustumiseen alkaa henkilökuva kuulostaa jo tutummalta.
Kirjoitustapa ja keskivertoelämästä hyvin vahvasti erottuvat tapahtumat koukuttavat nopeasti, ja vaikka kirjassa paljon tavaraa onkin, se on äkkiä luettu kun vauhtiin pääsee. Taitavasti minäkertojana kirjoitettu kirja on lukijalle helppo sisäistää ja päästä kunnolla mielessään mukaan jokaiseen tapahtumaan. Melkein kuin itse olisi vieressä seuraamassa kaikkea sitä ahdistusta ja henkistä kasvua mitä Brian kirjan aikana kokee.
Mukana vilahtelevat tunnetut henkilöt (esim. satanisti-kirkon perustaja Anton LaVey ja Nine Inch Nails-yhtye) tuovat lisää selkeitä mielikuvia siitä, minkälaisissa piireissä Brian tarinan tapahtumahetkellä liikkuu, mikä taas helpottaa lukijan tehtävää uppoutua entistä syvemmin tekstiin.
Ilman kuvitusta teos olisi paljon nykyistä raskaampi lukea, ja haaste voisi näyttää joidenkin mielestä jopa vähän pelottavaltakin. Lukijan iloksi tekstin katkaisee välillä kokonaisten sivujen kokoiset, upeat ja epätavalliset mustavalkokuvat (vanhassa kovakantisessa painoksessa kuvat ovat ilmeisesti värillisiä), joita voikin jäädä pidemmäksikin aikaa tutkailemaan. Tutusta tyylistä ei kuitenkaan olla poikettu: vanhojen lapsuuskuvien lisäksi yksikään kirjan kuvista ei ole luokiteltavissa mitenkään kovin neutraaliksi tai yksiselitteisesti tulkittavaksi.
Jos jotain kritiikkiä teoksesta pitää keksiä, se koskee lähinnä kirjan etenemistahtia. Alussa kaikki seikkailut kellarintutkimisesta koulukapinointiin selitetään pitkästi ja pikkutarkasti, kun taas loppua kohti vauhti tuntuu kiihtyvän ja toistoa on huomattavissa: baarit, backstaget, esiintymislavat, studiot ja niiden ympäristössä tapahtuvat tapahtumat tuntuvat jo luetuilta, ja itse aloinkin välillä jo kaipaamaan jotain uutta. Kun pahimmasta keikkatarinointirysästä kuitenkin päästään yli, vauhti hidastuu taas ja lukija saa eteensä käsin kosketeltavissa olevaa tuskaa parisuhteen vaikeuksista, vahvan kusipääleiman tuomista haasteista ja henkilökohtaisista, pään sisäisistä ongelmista.
Perinteisen kerronnan lisäksi kirjasta löytyy harvinaisen pitkä Empyrean Magazinen haastattelu vuodelta 1995. Välillä teki mieli skipata koko haastattelu, se tuntui liian kankealta ja hitaalta lukea. Myös loput lisämateriaalista (väärät todistajanlausunnot yhtyeen lavakäyttäytymistä vastaan ja pätkiä kiertuepäiväkirjasta) ovat vähän puuduttavaa luettavaa pienen ja ahtaan präntin takia.
Kirja kertoo tosielämän esimerkin siitä, kuinka ainoastaan henkilön uskonto, julkikuva ja asema voi aiheuttaa tarkoituksenmukaisia elämänpilaamisyrityksiä. Ei selkeästikkään ole helppo tehtävä toteuttaa itseään haluamallaan tavalla ilman yritystäkään miellyttää ketään muuta kuin itseään.
